Kategoriat
Nelonen TV

Tänään Nelosella: 007 – Erittäin salainen

Kun brittiläinen vakoilualus uppoaa kansainvälisille vesille Albanian edustalle, James Bond (Roger Moore) lähetetään selvittämään sen kuljettaman korvaamattoman arvokkaan lastin kohtaloa. Aluksen mukana on uponnut myös ydinsukellusveneiden ohjausjärjestelmä, joka on väärissä käsissä uhka koko maailmalle.

Avainhenkilöiksi Espanjaan, Italiaan ja Kreikkaan etenevän matkan varrella kohoavat meriarkeologin tytär Melina Havelock (Carole Bouquet) ja kreikkalaisliikemies Aris Kristatos (Julian Glover). Elokuvan nimikkokappaleen esittää Sheena Easton. 007 – Erittäin salainen on yhteensä viisi Bond-seikkailua ohjanneen John Glenin ensimmäinen Bond-ohjaus. Glen aloitti Bond-uransa elokuvan Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa (1969) leikkaajana ja kakkosyksikön ohjaajana. Pääosissa nähdään Roger Moore, Carole Bouquet, Chaim Topol, Lynn-Holly Johnson ja Julian Glover.

Kyseinen leffa ei joistain syystä ole ikinä sytyttänyt minua. Maisemat ovat kauniita, näyttelijät ihan hyviä, mutta jokin elokuvan tunnelmassa ei nykäise. Moore tuntuu todella tylsistyneeltä, eikä hänelle niin tyypillinen huumori oikein solju.

Elokuvassa on kuitenkin yksi toimintakohtaus, joka saa minut hyvälle ja energiselle tuulelle. Kyseisessä kohtauksessa pahikset jahtaavat Bondia italialaisen kylän ja talviurheilukeskuksen ympäristössä.

Erittäin salainen nähdään tänään Nelosella kello 21:00.  

Trailer: Movieclips Classic Trailers

Teksti: Juho Kojima