Kategoriat
Elokuvat Sub TV

Tänään Mtv Subilla: Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti

Kun Uunosta on tullut presidentti, häntä alkaa vaivata, miksei hänestä voi tulla Suomen kuningasta. Niin, miksi ei? Ohjauksen hoiti Ere Kokkonen. Pääosassa tietenkin Vesku Loiri.

En ollutkaan katsonut tätä Turhapuroa vuosiin. Katsoessani muistin syyn. Tämä leffa on harvinaisen tylsä. Odotin koko ajan, että seuraava vitsi toimisi, mutta ne kaikki tuntuivat vanhan kertaukselta.

Tämä Uuno on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun tiettyä elokuvasarjaa venytetään ja vanutetaan aivan liikaa. Ideat Yksinkertaisesti loppuvat.

Elokuva kestää vain hieman yli tunnin, ja alussa kulutetaan melkein kymmenen minuuttia aiempien elokuvien muistelemiseen. Jo tuo kertoo, miten ohut kertomus leffa on.

Elokuva alkaa kello 21.10.

Teksti: Juho Kojima