Kun appiukosta tulee ministerismies, voi suhteilla päästä, vaikka Santahaminaan suorittamaan kesken jäänyttä varusmiespalvelustaan. Ohjaaja: Ere Kokkonen.
Uuno pistää Santiksen ja siinä sivussa muutkin puolustusvoimien osat täysin sekaisin. Tämä elokuva on yksi parhaista Uunoista.
Loirilla ja kumppaneilla tuntui olevan oikeasti hauskaa, ja koko hommaa auttoi sekin, että Uunojen maailmassa juonikin oli ihan uskottava.
On siinä Santahaminan pojilla ollut varmaan hauskaa, kun Turhapuron porukka on heitä viihdyttänyt.
Elokuva alkaa kello 21.00.
Teksti: Juho Kojima