Kategoriat
Elokuvat TV Yle

Tänään Kakkosella: Rush

Formula 1 -kisojen kulta-ajalle, 1970-luvulle, sijoittuva Rush kertoo legendaarisen taisteluparin – James Huntin ja Niki Laudan – uskomattoman tositarinan.

Tämä Ron Howardin vuonna 2013 ohjaama elokuva on mestarillinen teos. Se yhdistää draaman ja autourheilun upealla tavalla. Laudan ja Huntin kaksintaistelu taitaa vielä tänäkin päivänä olla F1:n legendaarisimpia ajanjaksoja.

Samalla tämä elokuva muistuttaa meitä siitä, miten hienosta lajista on oikeasti kysymys. Heti perään on pakko laittaa ihmettely siitä, kuinka alas F1 on vajonnut noihin kultaisiin vuosiin verrattuna.

Elokuvan pääosissa nähdään Chris Hemsworth ja Daniel Brühl. Kaksikko sopii tarinaan täydellisesti ja heidän kemiansa on säihkyvää. Hemsworth tunnetaan tietenkin Marvelin Thorina. Jotenkin minulla on aina ollut tunne, että Rushin piti olla Brühlin läpimurto Hollywoodin kirkkaisiin valoihin, mutta suunnitelma ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin, vaikka Brühl onkin ollut mukana esimerkiksi Marvelin projekteissa.

Kokemuksen täydentää Hans Zimmerin säveltämä musiikki.

Elokuva alkaa kello 21.00.