The Hollywood Reporter (THR) kertoo kovan luokan huhun, jonka mukaan Marvelin MCU:sta aiemmin tunnettu Scarlett Johansson neuvottelee tällä hetkellä The Batman -elokuvan jatko-osassa näyttelemisestä.
Elokuvan kuvaukset olisi tarkoitus aloittaa ensi vuonna. THR:n uutisesta saa käsityksen, että koko projekti odottaisi Johanssonin tiukkojen aikataulujen vuoksi, sillä hänen täytyy ensin hoitaa The Exorcistin kuvaukset.
The Batmanin jatko-osan tie valkokankaalle on ollut hieman kivinen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että elokuva saataisiin teattereihin vuonna 2027.
Robert Pattinson tekee paluun Batmanin rooliin. Myös The Batmanin ohjaaja Matt Reeves on tietenkin mukana.
Lähde: The Hollywood Reporter
Teksti: Juho Kojima
