Oscar-palkittu Kate Winslet tekee voimakkaan roolityön valokuvaaja Lee Millerinä, Ellen Kurasin ohjaamassa elokuvassa Lee. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Alexander Skarsgård, Josh O’Connor ja Marion Cotillard.
Lee Millerin (1907–1977) tie vie iloisen 1920-luvun muoti- ja taidepiireistä merkittäväksi sotakirjeenvaihtajaksi ja -kuvaajaksi. Dokumentoidessaan henkensä kaupalla ihmisten kärsimystä ja sodan absurdeja elementtejä Millerin on kohdattava myös oman menneisyytensä synkimmät salaisuudet.
Lee on poikkeuksellinen kertomus peräänantamattomasta halusta ja ainutlaatuisesta kyvystä tuoda näkyväksi toisen maailmansodan tuhoisa todellisuus. Lee Miller piti sota-aikaa ja uraansa rintamalla elämänsä käänteentekevimpänä. Valokuva Milleristä Hitlerin kylpyammeessa Dachaun keskitysleirin vapauttamisen jälkeen onkin historiallinen, ja tämän ikonisen kuvan tarina selviää myös elokuvassa.
Elokuva saavuttaa kuvaamansa ajanjakson tunnelman melko hyvin. Samalla minusta tuntui kuitenkin, että tarinalla oli koko ajan kiire jonnekin. Elokuva kestää vain vähän vaille kaksi tuntia. Näinkin laaja kerronta vaatisi reilusti pidemmän keston, jotta laajat teemat saisivat aikaa hengittää.

Filmin ehdottomasti tärkein kohtaus nähdään, kun Lee saapuu Dachaun keskitysleiriin. Tuo kokonaisuus antaa Winsletille mahdollisuuden loistaa traumaattisten tapahtumien keskellä.
Winsletin suoritus on todella valovoimainen. Hänellä on harvinainen taito olla tietyissä tilanteissa lähes huomaamaton, mutta samalla hallita jokaista kohtausta. Hän todellakin heittäytyy Leen rooliin ja elämään.
Tuostakin huolimatta minua hieman vaivasi se, ettei Winslet pystynyt sulautumaan hahmoonsa kunnolla. Saatan taas kerran olla ainoa, joka olisi kaivannut rooliin näyttelijää, joka ei välttämättä olisi ollut ihan näin tunnettu.
Lee taisi olla Winsletin intohimoprojekti, joten ilman häntä koko elokuvaakaan ei välttämättä olisi tehty.
On erittäin tärkeää ja välttämätöntä, että rohkeista sotakuvaajista ja toimittajista tehdään elokuvia, jotka perustuvat todellisiin tapahtumiin. Vaikka Lee olikin todella rohkea ja jämäkkä nainen, niin elokuva ei ole mikään sankaritarina, onneksi.
Tähdet: ***
Ensi-ilta: 20.09.2024
Ikäraja: 12
Pituus: 117 min.
Ohjaus: Ellen Kuras
Käsikirjoitus: Liz Hannah, Marion Hume, John Collee
Teksti: Juho Kojima