Jännityselokuvassa palkkamurhaaja Ava (Jessica Chastain) menettää toimintatapojensa vuoksi työnantajansa luottamuksen ja saa itse tappajat peräänsä. Palatessaan vanhaan kotikaupunkiinsa hän joutuu kohtaamaan myös vaikeat perhesuhteensa. Pääosissa nähdään Jessica Chastain, John Malkovich ja Colin Farrell.
Nyt on pakko sanoa, että voi Jessica, mitä olet tehnyt urallesi. Tämä elokuva on täyttä tusinatoimintaa ja samanlaisia tehdään sata vuodessa.
Chastain, Malkovich ja Colin Farrell, tuon kolmikon haluankin nähdä samassa leffassa, mutta en tällaisessa, joka kulkee ennalta arvattavaa reittiä ja jonka pääteasemalla häämöttää todella tavallinen loppuratkaisu.
Chastainin ura oli todella hienossa vauhdissa. Hänet on nähty muun muassa elokuvissa Zero Dark Thirty ja Interstellar. Kumpikin olivat loistavia leffoja, ja Chastain teki kummassakin loistavat roolit. Sitten viime vuosina häneltä alkoi ilmestyä Final Targetin kaltaisia elokuvia, jotka ensinnäkin ovat tuota tusinakamaa, eivätkä ne oikein taida auttaa hänen uraansa.
Elokuva alkaa kello 00.00.
Tähdet: *
Teksti: Juho Kojima