Hollywood on menettänyt yhden parhaistaan, kun näyttelijä James Tolkan menehtyi viime torstaina New Yorkissa. Hän oli 94-vuotias.
James Tolkan oli Yksi niistä näyttelijöistä, joiden nimi on saattanut mennä monelta ohi, mutta ilman Tolkanin suorituksia moni 80-luvun klassikkoelokuva olisi ollut tylsempi.
Hänet muistetaan tietenkin elokuvista Top Gun ja Paluu tulevaisuuteen. Hän piti nuorelle Maverickille puhuttelun, jonka seurauksena Tom Cruisen esittämä lentäjä päätyi parhaiden joukkoon
Tolkanin esittämä rehtori puolestaan yritti pitää nuoren Martyn järjestyksessä elokuvassa Paluu tulevaisuuteen.
James Tolkanin uralta löytyy kaksi muutakin roolia, jotka haluan nostaa esiin.
Hän näytteli kyttää Dolph Lundgrenin tähdittämässä Masters of the Universe -leffassa. Elokuva itsessään oli melkoista hattaraa, mutta Tolkanin pienehkö ja pippurinen rooli tasapainottaa kokonaisuutta. Tolkanilla oli nimittäin hieno kyky tehdä kaikki osansa vakavalla naamalla, vaikka elokuva saattoi olla hieman pöhkökin.
Tolkan piipahti myös pienessä roolissa vuonna 1983 ilmestyneessä elokuvassa Sotaleikit, jonka pääosassa nähtiin Matthew Broderick. Tolkan näytteli liittovaltion agenttia, joka yritti epätoivoisesti pysyä nuoren nörtin temppujen tasalla.
Molemmat edellä mainitut elokuvat kannattaa todellakin katsoa. Ensinnäkin ne ovat hyviä leffoja, ja Tolkanin mestarilliset suoritukset osoittavat, että pienetkin roolit ovat tärkeitä.
Väitän, ettei nyky-Hollywoodista löydy James Tolkanin kaltaista näyttelijää, joka ei tuntunut kaipaavan kirkkaita parrasvaloja, mutta jokainen hänen elokuvansa parani Tolkanin suorituksen ansiosta.
Lepää rauhassa James!
Teksti: Juho Kojima
