Bullet Train -elokuvassa Brad Pitt esittää Ladybugia, epäonnekasta palkkamurhaajaa, joka on liian monen epäonnistuneen keikan jälkeen päättänyt hoitaa tämän tehtävän rauhallisesti.
Kohtalolla on kuitenkin muita suunnitelmia, ja Ladybugin viimeisin tehtävä asettaa hänet törmäyskurssille ympäri maailman paikalle saapuneiden tappavien vihollisten kanssa, joilla kaikilla on mielessään samat, mutta vastakkaiset, tavoitteet. Deadpool 2 -elokuvan ohjaaja David Leitchille päätepysäkki on vasta alku villille ja jännittävälle kyydille halki nykyhetken Japanin.
Tämä leffa on riemukas sekoitus suorastaan päätöntä, mutta ah, niin mahtavaa toimintaa, ja soljuvaa sanailua. Ajattelin, että onkohan Pittistä tähän, noh todellakin oli. Hän oli aivan superia. Pittin tyyli oli juuri sopivan kuiva, jotta hänen roolihahmonsa vaikutti uskottavalta. Samalla hän on todella hauska.
Elokuvassa ei ole kauhean vahvaa juonta, mutta jotenkin se vain toimii. Ehkä suurin syy on se, että tarinan tapahtumat ja henkilöt on periaatteessa suljettu yhteen ja samaan luotijunaan. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että alussa tarina yskähtelee kuin vanha Ukko-Pekka-veturi, mutta junan päästessä kunnolla vauhtiin, se ei enää pysähdykään.
Leitchille yhdistelee monien ohjaajien tyylejä. Mieleeni nousevat Alfred Hitchcock ja Quentin Tarantino. Jännitystä rakennetaan kuin Hitchcock ja toiminnan tyyli on lainattu puolestaan Tarantinon käsikirjasta.
Käsikirjoitus muistuttaa ajoittain Aaron Sorkinin luomusta. Tämä näkyy parhaiten kohtauksissa, joiden keskiössä ovat Brian Tyree Henryn ja Aaron Taylor-Johnsonin näyttelemät palkkatappajat. Kaksikon keskinäinen sanailu on hersyvän makeaa. Muutenkin heidän hahmonsa hipovat täydellisyyttä.
Japani ja sen luoma ympäristö ja esimerkiksi maan tapakulttuuri on tuotu mukaan elokuvaan todella elegantilla tavalla.
Elokuvan melkein ainoa isompi ongelma oli se, että se oli tungettu aivan liian täyteen väkeä. En nyt tässä rupea luettelemaan nimiä, mutta henkilöitä juoksutettiin kameran eteen kuin liukuhihnalla, ja pum, heitä käytettiin pari minuuttia, ja ei muuta kuin seuraava satsi sisään.
Tärkeintä oli kuitenkin se, että elokuva totisesti viihdytti. Ei muuta kuin aivot narikkaan ja nauttimaan.
Katso elokuva vaikka heti!
Teksti: Juho Kojima