Ohjaaja M. Night Shyamalan on kehitellyt todella heikon sarjamurhaajajännärin, jonka keskiössä on Cooper, joka vie tyttärensä Rileyn supersuositun poptähden keikalle. Pian kaksikko huomaa, että keikkapaikka kuhisee poliiseja ja FBI:n erikoisagentteja.
Viranomaiset jahtaavat Teurastajaksi nimettyä tappajaa, joka kykenee sulautumaan väkijoukkoon lähes täydellisesti. Vinksahtanut rikollinen on ottanut panttivangin, joka kuolee, jollei murhaajan vaatimuksiin suostuta.
Riley alkaa pikkuhiljaa huomata, että tuttu ja turvallinen isukki taitaa salata häneltä jotain. Samaan aikaan Cooper miettii pannu kuumana, miten jatkuvasti kiristyvästä tilanteesta pääsisi pois, mutta mitkä ovatkaan hänen oikeat motiivinsa.
Melkein koko elokuvan ensimmäinen puolisko kulutetaan seuraamalla Cooperin kujanjuoksua konserttiareenalla. Tuo touhu alkaa tietyssä vaiheessa käydä todella tylsäksi ja rasittavaksi. En tiedä oliko homman tarkoitus olla jännittävää tai pelottavaakin, mutta minua se lähinnä nukutti.
Välillä alkoi tuntua jo siltä, että koko homma menee käytävissä hiiviskelyksi, mutta yhtäkkiä M. Night Shyamalan tajusi pistää hommaan liikettä, mutta tuossa vaiheessa juoni oli junnannut paikallaan jo niin pitkään, että olin vaipunut horrokseen.
Elokuvan oli ilmeisesti tarkoitus toimia Cooperin osassa nähtävän Josh Hartnettin paluuna Hollywoodin kirkkaisiin parrasvaloihin, mutta minua hän ei ainakaan vakuuttanut. Mielestäni hän yritti aivan liikaa, ja se paistoi kirkkaasti läpi hänen suorituksestaan.
Ehkä hieman yllättäen elokuvan tähdeksi nousikin Rileyn roolin tekevä Ariel Donoghue, joka peittosi Hartnettin joka käänteessä. Riley toimi edes jonkinlaisena ankkurissa tässä sekavassa tarinassa.
Ymmärrän jollain tasolla, mitä ohjaaja halusi saavuttaa, mutta tällä kerta maali jäi todella kauas, koska Shyamalan yritti luoda tarinaa, joka oli kyllä kiehtova, mutta aivan liian monimutkainen.
Tähdet: *
Ensi-ilta: 02.08.2024
Ikäraja: 16
Ohjaus ja käsikirjoitus: M. Night Shyamalan
Teksti: Juho Kojima