Kun tuottaja Max Barberin (Robert De Niro) viimeisin elokuva floppaa, jää hän velkaa mafiapomo Reggie Fontainelle (Morgan Freeman). Henkensä ollessa uhattuna Max ryhtyy tuottamaan uutta elokuvaa aikomuksenaan tapattaa pääosanesittäjänsä stuntissa vakuutusrahojen toivossa.
Max palkkaa rooliin Duke Montanan (Tommy Lee Jones), mutta ei osaa odottaa, että kameran edessä oleminen palauttaa vanhan alkoholisoituneen näyttelijän elämänilon. Kun Max epäonnistuu tapattamaan Duken yksinkertaisessa stuntissa, hän laittaa Duken alttiiksi yhä vaarallisempiin tilanteisiin. Duke selviytyy stuntista toisensa jälkeen ja seurauksena Max päätyy tekemään uransa parhaan elokuvan.
Tämä leffa on sarjaa jätä aivot naulakkoon, mutta tällä kertaa tarkoitan tuolla pelkkää hyvää. On todella mukavaa nähdä tämä kolmikko vauhdissa. Kaikki kolme ovat hyviä, mutta ehdoton ykköstähti on De Niro, joka on roolissaan superhauska. Myös Tommy Lee Jones rokkaa! Ehkä hieman yllättäen trion heikoin lenkki on Morgan Freeman, jota ei oikein päästetä edes kunnolla irti, eikä Freeman yrittäkään täysillä. Tuntuu ja näyttää siltä, että hän on mukana tässä projektissa vain sen takia, että vanhat kamut pääsivät leikkimään vielä kerran yhdessä.
Elokuvan juoni on TODELLA ohut. Se on toisaalta sivuasia, koska koko jutun ydin onkin edellä mainittu kolmikko, mutta juonen hauraus heikentää kuitenkin kokonaisuutta. Elokuvassa on kuvioita, joiden toistuminen alkoi jo hieman väsyttää. Tarina ei oikeastaan tarjoa yhtään yllätystä, mutta eipä tällainen vanhojenpartojen kokoontuminen niitä yleensäkään tarjoa.
Tämä elokuva ei todellakaan ole mitään tusinakamaa, vaan vanhat kamut yhdessä jälleen kerran genren terävintä kärkeä. Se on tehty huumorilla, mutta kuitenkin tosissaan. Tarina uskaltaa näyttää ihmisen ikääntymisen. Tämä on harvinaista Hollywoodissa, joka suorastaan palvoo nuoruutta ja treenattuja vartaloita.
Teksti: Juho Kojima