Tule mukaan jännittävään koko perheen elokuvaan, jossa kölniläiseen kansanperinteeseen kuuluvat pienet, avuliaat tonttuset seikkailevat!
Nuoren ja innokkaan Helvin maailma mullistuu, kun hänelle selviää, että hän ei olekaan maailman ainoa erilainen tonttunen.
Satojen vuosien eron jälkeen kaksi tonttusryhmää törmää toisiinsa, vain huomatakseen kuinka vieraita he ovat nyt toisilleen. Kumpi on hauskempaa: ihmisten auttaminen, vai heille kepposten tekeminen? Pakkaa sekoittaa komisario Lanski, joka on vakuuttunut siitä, että rikosaallon takana ovat tonttuset, vaikka kukaan muu ei heidän olemassaoloonsa usko.
Elokuva on täynnä tonttumaista toimintaa, joka pitää perheen pienimmät katsojat varmasti otteessaan. Sitä tulee kuitenkin nykyisten lasten elokuvien kohdalla pohdittua, että ovatko ne jo liiankin vauhdikkaita.
Tämäkin elokuva olisi kyllä hyötynyt pienestä jarrupolkimen käytöstä. Välillä juoni joutuu antamaan tilaa ylettömälle kohellukselle, vai pelkäävätkö tekijät, etteivät lapset jaksa seurata, jos koko ajan ei kiihdytetä kuin formuloissa konsanaan. Ongelma vain on, että hommasta katoaa ajoittain järki.
Hahmot ovat todella geneerisiä. Niissä on käytetty yhtä paljon luovuutta kuin Lidlin alekorissa. Myös suomalainen dubbaus hakee tylsyydessään vertaistaan. Ei millään pahalla, mutta mihin on kadonnut kotimaisen ääninäyttelyn luovuus ja lennokkuus. Suomalaiset voittivat aikoinaan alan arvostettuja palkintoja, mutta nykyisin ehdokkuuksia ei taida tipahdella.
Supetonttuset vaikuttaa elokuvalta, joka on tehty, koska lapsillekin olisi kiva saada jotain katsottavaa. Minusta tuo ei kuitenkaan riitä syyksi, jos lopputulos tuntuu sarjatuotannolta.
Tähdet: **
Ensi-ilta: 19.09.2025
Ikäraja: 7
Pituus: 76 min.
Ohjaus: Ute von Münchow-Pohl
Käsikirjoitus: Constanze Behrends, Jan Strathmann, Claudio Winter