Oscar-ehdokas Denis Villeneuve (Arrival, Blade Runner 2049) ohjaa Warner Bros. Picturesin ja Legendary Picturesin elokuvan Dyyni, joka perustuu Frank Herbertin samannimiseen menetysromaaniin.
Myyttisenä ja tunteellisesti ladattuna sankarimatkana Dyyni kertoo Paul Atreidesin tarinan. Älykäs ja lahjakas nuorimies on syntynyt täyttämään suuren kohtalon, joka ylittää hänen ymmärryksensä. Hän joutuu matkustamaan universumin vaarallisimmalle planeetalle varmistaakseen perheensä ja kansansa tulevaisuuden. Kun pahansuovat voimat ryhtyvät taisteluun planeetalta löytyvästä ainutlaatuisesta ja arvokkaimmasta tunnetusta raaka-aineesta – hyödykkeestä, joka voi toteuttaa ihmiskunnan suurimmat mahdollisuudet – vain pelkonsa voittavat selviävät.
Noin Warner kuvaa uusinta tuotostaan. Visuaalisesti kyseessä onkin varsin näyttävä tekele, mutta onko Denis Villeneuven elokuva kaiken sen ympärille luodun hypen arvoinen, ei todellakaan. Herbertin romaani ja maailma ovat yhdessä niin laaja kokonaisuus, että sitä on todella vaikea saada mahtumaan elokuvan muottiin. Saman joutui toteamaan myös David Lynch, joka teki Dyynistä elokuvan jo vuonna 1984. Tuo versio oli niin omalaatuinen ja suorastaan outo, ettei se koskaan saavuttanut Herbertin kirjan kaltaista suosiota. Monien mielissä Lynchin tuotos onkin saanut negatiivisen maineen.
Villeneuve ottaakin filosofisen lähestymiskulman tarinaan. Tässä saagan ensimmäisessä osassa keskitytään henkilöhahmojen rakentamiseen. Varmasti osittain juuri tuosta syystä elokuvan juoni melkein pysähtyy ja jää junnaamaan paikoilleen. Elokuvasta olisi voinut leikata pois noin puoli tuntia ja kerronta olisi tiivistynyt juuri sen tarvittavan piirun verran. Nykyisessä muodossaan tämä uusi Dyyni on ajoittain melkoisen pitkästyttävä kokemus.
Tilannetta ei helpota sekään, että Paulin rooliin valitulla Timothée Chalametilla on karismaa lähes yhtä vähän kuin pystyyn kuivuneella koivulla. Hänen suorituksestaan puuttuu lähes kokonaan tunne ja innostus. En halua olla ilkeä, mutta en voi käsittää sitä hehkutuksen määrää, joka tuntuu ympäröivän Chalametiä jatkuvalla syötöllä.
Omasta mielestäni leffan parhaan suorituksen tekee Oscar Isaac, joka nähdään Duke Leton roolissa. Isaac on todella vähäeleinen, mutta juuri se minuun tekikin vaikutuksen. Suoritus on täynnä aitoa charmia, joka vangitsee katsojan täydellisesti. Chalamet voi vain haaveilla saavuttavansa tuon tason.
Villeneuven visuaalinen ilmaisu on elokuvasta toiseen todella korkealla tasolla, mutta samalla siinä piileekin hänen suurin ongelmansa. Villeneuve keskittyy näyttävyyteen niin paljon, että kokonaisuuden muut osat kärsivät, niin kävi tälläkin kertaa. Elokuvassa oli muutama kohtaus, joissa oli esimerkiksi valaistuksen osalta päädytty melko erikoisiin ratkaisuihin, jotka vaikeuttivat tarinan seuraamista todella paljon.
Toinen asia, joka minua kismittää kyseisen ohjaajan elokuvissa on värimaailma. Dyyni tuntui ajoittain elokuvalta, jonka sielu oli imaistu harmaaseen äärettömyyteen, Elokuvasta puuttuivat lähes kokonaan Herbertin kertomuksen moniulotteiset vivahteet. Sama ongelma piinasi esimerkiksi Villeneuven elokuvaa Blade Runner 2049.
Silti Dyyni on elokuva, joka kannattaa katsoa. Se pyörii tällä hetkellä elokuvateattereissa. Tämän lisäksi sen voi ostaa Applelta tai tsekata uuden HBO Maxin kautta.
Teksti: Juho Kojima