Saammeko toivottaa teidät tervetulleiksi keskiajalle, jossa tapaamme pienen, Sumuvaaran kaduilla asuvan orpotytön Ellin, ja hänen kolme kesyä näätäänsä, Rapsun, Pörrön ja Ahmatin.
Toimelias ja itsenäinen Elli vohkii ruokansa ilkeän oloisen Tiituksen linnasta. Tiituksella taas on silmät tiiviisti valtaistuimessa, jonka hän aikoo anastaa oikealta kruununperijältä Rikhardilta. Yhtenä päivänä paetessaan linnan vartijoita, Elli hämää heitä naamioitumalla… prinsessaksi! Tämän seurauksena hän päätyy osaksi henkeäsalpaavaa seikkailua, joka on myös pelastusoperaatio. Kruununperijä Rikhard nimittäin tarvitsee kaiken mahdollisen avun, sillä hänet on taiottu kissan ja kanan yhdistelmäksi eli kiskanaksi. Hurja seikkailu sekoittaa koko kuningaskunnan ja opettaa Ellille, että aateluutta voi löytyä ihan meistä jokaisesta.
Noin julkaisija Cinemanse esittelee elokuvan. Myönnettäköön heti tähän alkuun, etten todellakaan ole tämän tarinan kohderyhmää, mutta silti täytyy ihmetellä, miksi lapsille tehdään näin huonoja elokuvia.
Elokuvassa etsitään yksisarvisen maagista kakkakikkaretta, kyllä luit aivan oikein. Koko tarina on todella tylsä ja täysin järjetön. Hahmot ovat täysin värittömiä ja suorastaan tyhmiä. Tätä sekoilua katsoessa meinasin suoraan sanottuna nukahtaa.
Kokonaisuuden pitäisi ilmeisesti olla hauska ja opettavainen, mutta kun ei ole. Kuten kirjoitin tuossa aiemmin tämä elokuva on karmea esimerkki siitä, mitä saadaan aikaan, kun tekijät eivät arvosta kohderyhmäänsä, eli tässä tapauksessa lapsia. Tuloksena syntynyt filmi on suoraan sanottuna yksi huonoimmista lasten elokuvista, jonka olen ikinä nähnyt.
Yleensä keksin huonoista elokuvista edes yhden yksityiskohdan, jota parantamalla elokuvan taso olisi noussut edes hieman, mutta tällä kertaa olisi ollut parempi jättää koko elokuva tekemättä.
Kirsikkana erittäin huonosti paistuneen kakun päällä on täysin puihin mennyt suomalainen dubbaus. Homma ei tunnu kiinnostavan yhtäkään näyttelijää. Kaikki olivat joko tylsistyneitä tai yrittivät aivan liikaa. Tuloksena oli varsinainen sekametelisoppa.
Teksti: Juho Kojima