Warner Bros. Pictures julkaisee elokuvan ”Blue Beetle”. Tuoden tämän DC-supersankarin ensi kertaa valkokankaalle. Angel Manuel Soton ohjaaman elokuvan pääosassa nähdään Xolo Maridueña, joka esittää myös alter egoaan, Jaime Reyesiä. Päätettyään juuri lukion Jaime palaa kotiin haaveineen ja huomaa, että koti ei ole enää aivan ennallaan. Kun hän etsii tarkoitustaan maailmassa, se löytyy yllättävältä suunnalta, kun Jaime huomaa, että hänen hallussaan on muinainen jäänne skarabee, joka on täynnä tuntematonta teknologiaa. Kun skarabee yllättäen valitsee Jaimen symbioottiseksi isännäkseen, hän saa uskomattoman haarniskan, jolla on ihmeelliset voimat, muuttaen hänen kohtalonsa, kun hänestä tulee supersankari BLUE BEETLE.
Olen jo pitkään kärsinyt pienoisesta supersankariväsymyksestä, joten odotukseni tätä elokuvaa kohtaan olivat todella alhaiset. Olin kuitenkin päättänyt kestää tämänkin kokemuksen. Joskus on mukavaa olla täysin väärässä. Blue Beetle oli suorastaan loistava leffa!
Yleensä supersankarielokuvat ovat melkoisen yksioikoisia, jotka seuraavat tiettyä ennalta suunniteltua rataa yhtä tarkasti kuin VR:n pikajuna. Blue Beetle oli kuitenkin erilainen.
Siinä korostui perheen ja yhtenäisyyden merkitys. Jaimen perhe kohtaa kaiken yhtenä yksikkönä, jota on mahdoton murtaa. En olisi koskaan voinut uskoa, että supersankaritarinassa voisi olla näinkin vahva sivujuoni, joka jättää supersankareiden ja pahisten välisen mäiskeen varjoonsa lähes täysin. Tietenkin tuota mäiskettäkin oli tarpeeksi, mutta jotenkin se ei ollut niin kiintoisaa, kun lopputuloksen tiesi jo heti alussa.

Aika usein supersankarielokuvissa on huumoria, joka tuntuu pakotetulta. Ennen kuin kukaan ehtii karjua, että entäs Deadpool, niin kyllä, se on tässä kohtaa poikkeus, koska se on oikeasti hauska, mutta yleensä näihin elokuviin tungettu huumori ei oikein jaksa naurattaa ainakaan minua. Blue Beetlen huumori toimii, koska se kumpuaa erittäin tiiviin perheen sisäisestä dynamiikasta.
Elokuvan ohjaaja Angel Manuel Soto onnistui pitämään juonen tarpeeksi henkilökohtaisena ja pienenä, jotta katsojan oli helppo seurata tapahtumia, eikä supersankarisekoilu saa missään vaiheessa yliotetta, onneksi. Lopulta elokuvassa on kyse perheen puolustamisesta. Olkoonkin, että tarina tarvitsee myös ne supersankarinsa ja roistonsa.
Xolo Maridueña (Jaime) ja Bruna Marquezine (Jenny Kord tekevät loistavaa työtä yhdessä ja erikseen. Kord suorastaan ui rahassa, kun taas Jaime on köyhän perheen poika, joka vain sattui saamaan supervoimat. Roolihahmot ovat todella erilaiset. Saattaa kuulostaa todella oudolta, mutta alussa ihmettelin, että noista kahdestako pitäisi tulla lopulta pari.
Varsinkin Marquezine pääsi yllättämään minut, sillä hänen suorituksensa oli lopulta todella monipuolinen. Jennyllä näytti olevan kaikkea, mutta samalla hän oli todella herkkä hahmo, joka kaipasi ympärilleen tukevaa perhettä.
Jaimen sähäkkänä siskona Milagrona nähtävä Belissa Escobedo tuo elokuvaan kuplivaa energiaa. Milagro ei pelkää ketään tai mitään, mutta määrätietoisen nuoren naisen elämässä on yksi keskipiste, perhe, joka menee kaiken muun edelle. Escobedo on todellakin mahtava.
Elokuvan pahiksena nähdään menneiden vuosien tähti Susan Sarandon. Omasta mielestäni Sarandonin hahmo Victoria Kord kärsii supersankarileffojen konnien perusongelmasta. Heitä kaikkia odottaa sama kohtalo elokuvien lopussa. Sarandon ei tuo tuohon joukkoon tai genreen mitään uutta, niinpä hänen erittäin kuiva ja suorastaan tylsä suorituksensa unohtuu nopeasti.
Tuokaan yksityiskohta ei vaikuta siihen, että Blue Beetle on hieno kokonaisuus, joka pääsi yllättämään ainakin minut positiivisesti. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa huomenna perjantaina.
Tähdet: *****
Teksti: Juho Kojima