BETTER MAN kertoo brittiläisen pop-supertähden ja yhden kaikkien aikojen suurimman esiintyjän ja viihdyttäjän Robbie Williamsin uran ilmiömäisestä noususta, dramaattisesta romahduksesta ja merkittävästä paluusta takaisin lavoille.
Elokuvan tapahtumat on kerrottu Robbie Williamsin näkökulmasta, vangiten hänelle ominaisen huumorin ja voittamattoman asenteen. Tapahtumat seuraavat Robbien lapsuutta, hänen rooliaan Take That -yhtyeen nuorimpana jäsenenä, listaykkössuosioon nousua, sekä hänen poikkeuksellisia saavutuksiaan sooloartistina. Matkalla Robbie kohtaa valtaisan kuuluisuuden ja menestyksen tuomia haasteita.
Tuota noin. Keskityn tässä lyhyessä arviossa yhteen seikkaan, koska se jätti kaikki muut alleen.
Elokuvan ohjaaja Michael Gracey ja Robbie Williams tekivät hyvin erikoisen valinnan, kun he päättivät esittää Williamsin henkilön apinan muodossa. Kyllä, luit aivan oikein. Laulaja itse perusteli ratkaisua sillä, että näin hahmolta poistetaan kaikki ylimääräiset paineet ja odotukset, jotka liittyvät häneen henkilönä. Siis mitä?
Juuri tuo ratkaisu aiheutti sen, ettei tätä elokuvaa pysty katsomaan vakavalla naamalla, kun tarinan muut hahmot ovat ihan tavallisia ihmisiä. Kun joukossa on sitten yhtäkkiä uksi apina, joka katsojan pitäisi hyväksyä tuosta noin vaan osaksi tarinaa, niin eihän siitä mitään tule.
Ymmärrän, että joskus on kiva kokeilla uutta, mutta tämä elokuva olisi toiminut paljon paremmin, jos päähenkilö olisi esitetty ihan normaalina kundina.
Jos taas Williams on asiaa vaatinut, niin ohjaajan olisi pitänyt painaa jarrua oikein kunnolla. Elokuva on niin kiiltokuvamainen pintaraapaisu tähtensä elämästä, että yksi oudossa muodossa oleva hahmo pilasi kokonaisuuden.
Tähdet: *
Ikäraja: 12
Pituus: 135 min.
Ohjaus: Michael Gracey
Käsikirjoitus: Oliver Cole, Simon Gleeson, Michael Gracey