Argylle on Matthew Vaughnin (Kingsman -franchise, Kick-Ass) mielestä kumpuava vakoojatrilleri.
Bryce Dallas Howard (Jurassic World -franchise) on Elly Conway, menestynyt, mutta erakkoluonteinen vakoojaromaanien kirjoittaja, jonka idea täydellisestä illasta on olla kotona tietokoneen ääressä Alfie-kissan kanssa.
Tämä on niin sekava kokonaisuus, ettei paremmasta väliä. Sinänsä Argylle on varsin kiintoisa ”ajatus”, mutta toteutus hajoaa kaikkiin suuntiin. Elokuvan nimikkohahmoa esittää DC:n faneille varsin tuttu Henry Cavill. Ajattelinkin, että tämähän on mainio koe-esiintyminen James Bondia varten, mutta sitten paljastuikin, että kaikki olikin Ellyn mielikuvituksen tuotetta.
Kaiken lisäksi Ellyn istuessa junassa paikalle saapuu Aidan (Sam Rockwell), joka ilmoittaa säikähtäneelle kirjailijalle, että nainen on suuressa vaarassa. Aidan nappaa Ellyn mukaansa ja kaksikko lähtee seikkailuun, jota nainen kirjoittaa matkan aikana. Kyllä luit oikein. Elokuvan tapahtumat perustuvat uuden kirjan käsikirjoitukseen, jota Elly työstää.
Tässä vaiheessa olin jo suorastaan eksyksissä. Saahan elokuvan juoni olla monimutkainen, ei siinä mitään, mutta kuitenkin järki pitäisi olla mukana. Nyt tuntui ja näytti siltä, että ohjaaja Vaughn ja käsikirjoittaja Jason Fuchs ovat menneet kahdestaan baariin maistelemaan huurteisia. Samalla on sitten heitelty ideoita ilmoille, ja kaikki on lisätty käsikirjoitukseen, eikä kukaan ole sanonut kaksikolle yksinkertaista sanaa ei.
Tästä seuraa se, että katsojan eteen heitetään uusia ideoita ja käänteitä ihan liikaa, eikä kukaan pysy perässä. Yksi syy tuollaiseen toimintatapaan saattaa taas olla se, että leffa on tehty pääasiassa suoratoistoa varten, sillä Apple on avannut suorastaan pohjattomat rahakirstunsa. Tästä seuraa helposti se, että tekijätiimi saa liiankin vapaat kädet. Pelkään, että niin on käynyt tälläkin kertaa.
Edellä mainittu kaksikko taisi samalla toteuttaa fantasiaa, jonka keskiössä oli kuvitelma James Bondista. Herrat vain unohtivat, että nykyisin Bond toimii parhaiten, kun projektin idea perustuu todelliseen maailmaan, jota on muokattu vain hieman. Argylle ei nyt ihan tuohon muottiin mahdu.
Howardilla ja Rockwellilla on todella hyvin toimiva kemia. Se pitääkin tätä huojuvaa himmeliä pystyssä. Tähän, kun vielä lisätään entistä CIA:n johtajaa näyttelevä Samuel L. Jackson, niin voi vain sanoa, että homma ei näyttelijöihin kaatunut, vaan jos se johonkin sortuu, niin se on toteutuksen sekavuus.
Minua harmittaa ihan oikeasti, sillä Argylle olisi voinut olla uuden Dyynin ohella alkuvuoden todellinen kohokohta. Nyt pelkään, että elokuvan kohtalo on pudota unohdettujen tuotteiden alekoriin.
Tähdet: *
Ensi-ilta: 02.02.2024
Ikäraja: 12
Pituus: 139 min.
Ohjaus: Matthew Vaughn
Käsikirjoitus: Jason Fuchs
Teksti: Juho Kojima