Warner Bros. Discovery on tehnyt todella yllättävän ja kalliin ratkaisun. Studio on nimittäin päättänyt hyllyttää julkaisua odottaneen Batgirl-elokuvan.
Elokuva piti julkaista HBO Max -palvelussa. Warner Brossin entinen pomo Toby Emmerich oli huhujen mukaan suunnitellut elokuvan julkaisua myös teattereissa, mutta fuusio Discoveryn kanssa on muuttanut tilanteen täysin, eikä elokuvaa julkaista nyt ollenkaan.
Asiasta kertonut IndieWire muistuttaa, että kyse ei todellakaan ole mistään pikkujutusta, sillä elokuvassa olisivat näytelleet esimerkiksi Leslie Grace, Michael Keaton ja Brendan Fraser. Grace olisi nähty Batgirlin roolissa. Vielä uskomattomampaa on se, että studio oli käyttänyt Batgirlin tekoon noin 90 miljoonaa dollaria, ja nyt tuo raha menee käytännössä hukkaan.
Teksti: Juho Kojima
Lähde: IndieWire