FX:n ja Disney+:n porukka löi päänsä yhteen ja tuloksena syntyi tylsääkin tylsempi Alien: Earth.
Ridley Scottin luomaan Alien-universumiin perustuva sarja yrittää luoda jotain uutta, lähes täydellisyyttä hipovan esikuvansa pohjalle. Itse kestin kaksi jaksoa, mutta en yhtään enempää.
Näin suoratoiston aikakaudella yleisin kysymys, jonka joudun esittämään, on, miksi, niin tälläkin kertaa. Striimaus tarjoaa tuotantoyhtiöille muka hyvän tekosyyn tuottaa jotain uutta, joka perustuu hyvin tunnettuun ja turvalliseen lähdemateriaaliin.
Alien: Earth on tästä oikein hyvä esimerkki. Sarja on teknisesti todella hyvä ja esikuvaansa kunnioittava. Visuaalinen ilme ja tunnelma ovat kuin suoria kopiota Scottin 70-luvun lopun klassikosta.
Samalla uusi sarja on kuitenkin myös hyvä esimerkki siitä, mitä huonoa voi tapahtua, kun tollot kajoavat klassikkoon.
Alien: Earthin luoja Noah Hawley unohti heti kättelyssä, mikä teki alkuperäisestä Alienista klassikon, nimittäin alkukantainen kauhu ja yksinkertaisuus.
Hawleyn johdolla on syntynyt todella tylsä kokonaisuus, joka unohtaa jännityksen ja luottaa aivan liikaa toimintaan. Toiminta, sehän kuulostaa hyvältä, mutta ei tässä yhteydessä.
Sarjan ensimmäinen osa yrittää todistella aivan liian tarmokkaasti, että se on Alien-nimen arvoinen. Aloitus on kuin suoraan Ridley Scottin klassikosta. Ainoana erona se, että Scott teki sen paremmin.
Hawley, joka toimi pilottijakson ohjaajana, oli lähes mahdottoman tehtävän edessä. Hän yritti matkia esikuvaansa aivan liikaa. Scott onnistui luomaan täysin omaperäisen psykologisen jännityksen, jota Hawley yritti jäljitellä lähes epätoivoisesti. Pannukakkuhan siitä tuli.
Hawley lähti myös laajentamaan Alienin maailmaa. Kirjoissa ja kuunnelmissa tuo kyllä onnistuu, mutta sarjana homma ei tunnu toimivan. Esimerkiksi Audible-äänikirjapalvelusta löytyvien mahtavien kuunnelmien voima piilee siinä, että kuuntelija voi itse luoda haluamansa maailman päänsä sisällä.
Alien: Earthin maailma tuntuu liian laajalta ja väkisin väännetyltä, kun taas Ridley Scott luotti pienimuotoisuuteen ja todella vahvaan, mutta samalla aitoon psykologiseen kauhuun, jossa katsojalle näytettiin vain tarpeeksi, jotta kauhureaktio aktivoituu. Siinä tavallisen tallaajan ja mestarin välinen ero.
Katson varmasti jossain vaiheessa sarjan loppuun, mutta en ainakaan pidä kiirettä.
Tähdet: **
Teksti: Juho Kojima