Lelut tekevät paluun Disneyn ja Pixarin elokuvassa Toy Story 5, ja tällä kertaa ne joutuvat törmäyskurssille tekniikan kanssa.
Uuden uhan edessä Buzz, Woody, Jessie ja muu jengi joutuvat paiskimaan hommia monin verroin lelujen ja laitteiden käydessä kamppailua lasten leikkiajasta. Elokuvan on ohjannut Andrew Stanton apulaisohjaajanaan Kenna Harris ja tuottanut Lindsey Collins.
Toy Story 5:llä on tärkeä viesti. Tietotekniikka ja sosiaalinen media ei saa hallita lasten elämää, vaan leikille ja oikeille ystäville pitää jäädä aikaa. Stanton ja Harris upottavat tuon sanoman osaksi hyvin etenevää tarinaa.
Toisaalta mielestäni, pikkuhiljaa alkaa olla aika kysyä, miksi tätä elokuvasarjaa jatketaan. Woody, Buzz ja muu porukka on jo käynyt läpi sellaiset seikkailut, että nyt alkaisi olla aika päästää heidät eläkkeelle.
Totta kai ymmärrän, että Disney haluaa aina vain lisää rahaa, ja Toy Story on turvallisen varma tapa vuolla riihikuivaa hynää, mutta siinäpä se ongelma onkin. Disneyn kaltainen yhtiö ei uskalla enää nykyisin ottaa riskejä, vaan se kiipeää matalimman aidan yli.
Leluelämää 5 on teknisesti upea elokuva, mutta se nyt on melkein selvä juttu, kun muistetaan, että tuotantoyhtiönä toimii Pixar.
Niin se vain on, että ihminen vanhenee. Tom Hanks ontästä hyvä esimerkki, sillä Woody on edelleen Woody, mutta äänen kirkkaus ja voima ovat himmennet. Hanks on kuitenkin se ainoa oikea lelucowboy.
Pyyhin aina kyyneleitä Toy Story -elokuvien lopussa, koska tähän asti olen aina pystynyt peilaamaan tarinan omaan lapsuuteeni, mutta tällä kertaa en enää kokenut samaa tunnekuohua. Totesin itselleni van, että se oli siinä. Jäin kaipaamaan entistä reaktiotani, koska se kuului näihin elokuviin.
Toivoisin, että Disney ja Pixar päästäisivät jo irti, ja kehittäisivät jotain uutta.
Tähdet: ***
Teksti: Juho Kojima