Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Ensi-illassa tällä viikolla: Hokum

Longlegs-elokuvan studion ja Weapons-tuottajan hyytävä kauhuelokuva Hokum saapuu elokuvateattereihin 22. toukokuuta.

Severance-sarjasta tuttu Adam Scott esittää kauhukirjailijaa, joka matkustaa syrjäiseen irlantilaishotelliin sirotellakseen vanhempiensa tuhkat paikkaan, jossa he aikoinaan viettivät häämatkaansa. Hän ei kuitenkaan tiedä, että hotellia varjostaa synkkä kirous – ja menneisyys herää eloon. Kirjaudu hotelliin toukokuussa… jos uskallat.

Ohjaaja Damian McCarthy on tehnyt hienon kauhuelokuvan, joka vangitsee katsojan otteeseensa, kunhan selviät ensimmäisen puolen tunnin laahaavasta kerronnasta. Ymmärrän, että taustoja ja tunnelmaa piti rakentaa, mutta tällä kertaa kesti kyllä aivan liian kauan.

Sitten, kun tarina pääsee liikkeelle, niin katsojan eteen avautuu elokuva, jossa on kiehtova tarina, joka yhdisteli hyvin etenevän kerronnan ja kauhun elementtejä. Mukana oli muutama hyppykauhistus, mutta pääasiassa kauhu ja draama rakennettiin tunnelman ja ympäristön keinoin.

Juonen kannalta erittäin merkityksellinen hotelli oli rakennettu kiinnostavalla tavalla. Syrjäisestä majapaikasta löytyy baari, jossa asiakkaat saavat sammuttaa janonsa. Huoneetkin ovat nuhjuisen viihtyisiä, ja henkilökunta vaikuttaa avuliaalta.

Adam Scottin esittämä kirjailija löytää myös sen synkemmän puolen, joka kätkee sisäänsä pimeitä käytäviä, kauhuja ja salaisuuksia. Hokum sai ainakin minut suorastaan heittäytymään noiden kauhujen vietäväksi.

Scott rakentaa kirjailijasta monitasoisen hahmon, joka ryyppää ja saattaa tuon takia nähdä näkyjä. Toisaalta mies on täynnä herkkää välittämistä ja tahdonvoimaa. Hän nyt vaan sattuu joutumaan keskelle helvettiä.

Elokuvia katsoessa monet tuotantotiimin jäsenet jäävät helposti unholaan. Tällä kertaa haluan nostaa esiin elokuvaaja Colm Hoganin, joka oli sommitellut melkein jokaisen kuvan niin, että ne tukivat kerrontaa erittäin vahvasti. Samalla kameratyöskentely varmisti sen, ettei edellä mainittua hyppykauhua tarvinnut käyttää liikaa, vaan kauhu luotiin esimerkiksi pimeydellä, kuvien kalseudella ja hiljaisilla kysymyksillä.

Hokum kannattaa käydä katsomassa.

Trailer: Cinemanse Films

Tähdet: ****

Ensi-ilta 22.5.2026

Ikäraja: 16

Pituus: 107-minuuttia

Levittäjä: Cinemanse Oy

Ohjaus ja käsikirjoitus: Damian McCarthy

Teksti: Juho Kojima