Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Nyt teattereissa: Obsession

Nuori kundi on läpeensä ihastunut työkaveriinsa, mutta asiasta kertominen ihastuksen kohteelle tuottaa vaikeuksia. Sitten Bear keksii yllättävä ratkaisun. Hän ostaa taikaesineen, joka toteuttaa toiveen kuin toiveen. Hokkus pokkus, Nikki on hänen, mutta kuvio ei kuitenkaan suju toivotulla tavalla, vaan suhde alkaa saada toinen toistaa. Pelottavampia piirteitä.

Curry Barkerin ohjaama elokuva on ilahduttavalla tavalla erilaista kauhua, joka ei luota pelkästään veren tirskahteluun, tai esimerkiksi yliluonnollisiin ilmiöihin. Tällä kertaa kuumottavat tilanteet ja kauhu syntyvät asioista, jotka tuntuvat aidoilta.

Katsoja joutuu pohtimaan asetelmaa, jossa henkilö ajetaan periaatteessa tilanteeseen, jossa et voi itse hallita kohtaloasi, vaan asiat on päätetty puolestasi. Millaiseen mielentilaan tuo ajaisi esimerkiksi sinut? Nikkin mielenterveys alkaa horjua pakotetun rakkauden edessä.

Bear puolestaan ajautuu tilanteeseen, jossa hänen hartain toiveensa toteutuu, mutta varsin ikävin seurauksin, kun pakkomielteisesti rakastunut Nikki tekee nuoren miehen elämästä pelottavan painostavaa. Samalla Bearin päässä jyskyttää muistutus siitä, miten tilanteeseen on päädytty, Voisi sanoa, että hän saa maistaa omaa lääkettään.

Pääosissa esiintyvät Michael Johnston ja Inde Navarrette tekevät timanttista työtä. Kummallakin oli erityisen haastava rooli, joiden haasteet olivat tietyllä tavalla samanlaisia, mutta näyttelijät joutuivat lähestymään niitä eri kulmista.

Navarrette sai eteensä parikin haastetta. Nikkin täytyi olla samaan aikaan ihastunut, mutta toisaalta nuori nainen oli jatkuvasti hajoamispisteessä, koska ihastumine ei ollut lähtöisin hänen omasta halustaan. Navarrette selvitti tuon monimutkaisen yhtälön hienosti.

Bear joutuu elämään valintojensa seurausten kanssa. Nuori mies on hahmona sekoitus ääretöntä ihastumista, mutta myös pohjatonta epätoivoa. Johnston onnistuu tasapainoilemaan eri tunnetilojen välillä taidokkaasti.

Elokuvassa on todella paljon hyvää, mutta siinä on kuitenkin yksi ISO miinus. Leffa on tehty teinejä varten. Kauhu oli aivan liian laimeaa. Kirjoitin tuossa edellä, että elokuvassa oli hyvä idea, niin olikin, mutta sitä olisi kannattanut viedä paljon synkempään suuntaan

Jos arvioni perustuisi pelkkiin näyttelijöiden suorituksiin, niin antaisin ilosta kirkuen viisi tähteä, mutta kauhuelementin laimeus laskee elokuvan tasoa huomattavasti.

Trailer: Universal Movies Finland

Tähdet: ***

Ensi-ilta: 13.5.2026

Ikäraja: 16

Pituus: 109-minuuttia

Levittäjä: Finnkino/Universal

Ohjaus ja käsikirjoitus: Curry Barker

Teksti: Juho Kojima