LEE CRONIN’S THE MUMMY on armoton ja vertahyytävä kauhuelokuva, joka uudistaa ikonisen hirviömyytin. Pieni tyttö nimeltä Katie siepataan ja hän joutuu muinaisen kirouksen uhriksi. Hänen perheensä yrittää epätoivoisesti selvittää, mitä Katielle tapahtui, jotta he voisivat pelastaa sekä Katien että itsensä.
Noin Warner esittelee elokuvan.
Nyt täytyy sanoa, että olipa huonosti ja suorastaan mauttomasti tehty kauhuelokuva. Tekele tuntuu ratsastavan enemmän nimensä tuomalla maineella kuin ainakaan laadulla. Warner ja ohjaaja Cronin ovat varmasti laskeneet sen varaan, että katsojat muodostavat yhteyden tämän leffan ja klassikoksi kohonneen Brendan Fraserin Muumio-elokuvan välillä.
Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Fraserin elokuva oli yhtä aikaa viihdyttävä, vauhdikas ja hurja. Kauhuakin oli mukana, mutta juuri oikeassa suhteessa.
Uusi The Mummy ei tiedä, mitä se haluaisi olla. Olisiko se kauhua? No juu, mutta se ei tarjoa mitään uutta, vaan kaikki tuntuu kopioidulta ja aivan liian monta kertaa nähdyltä. Sitä paitsi uuden The Mummyn kauhu ei ole tehokasta, vaan rasittavan raskasta ja tylsää.
Olisiko kyseessä jännäri? Ehkä siinä mielessä, että elokuvassa selvitellään, mitä nuorelle tytölle oikein tapahtui, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Cronin onnistuu imemään tuostakin hommasta kaiken mielenkiinnon.
Elokuvan pääosassa nähdään Jack Reynor. Myönnän heti, etten ole koskaan kuulutkaan kaverista. Se ei kyllä ole mikään ihme, kun katsoo tasoa, jolla hän näyttelee. Charlie on suorastaan järkyttävän ontto hahmo, joka ei tunnu kehittyvän elokuvan aikana ollenkaan.
Ystävällisesti ilmaistuna ohjaaja on haukannut liian ison palan kakkua, eikä ole kyennyt hallitsemaan näin isoa projektia.
Toisaalta tässä tapauksessa on mielestäni hyvinkin perusteltua kysellä julkaisijan, eli Warnerin vastuun perään. Miten tuon kokoluokan studio on voinut päästää tällaisen sekamelskan läpi laadunvalvonnasta.
Näissä tilanteissa tekisi nykyisin mieli nauraa, koska samaan aikaan nämä Hollywood-studiot ulvovat surkeina, että porukka ei enää käy elokuvissa. Noh, ei se ole ihme, kun teatterit täytetään tällaisella mössöllä.
Warner Bros. ja muut studiot, olkaa kilttejä ja jättäkää Muumio rauhaan.
Tähdet: *
Ensi-ilta: 17.4.2026
Ikäraja: 16
Pituus: 134-minuuttia
Levittäjä: Warner Bros. Finland Oy
Ohjaus ja käsikirjoitus: Lee Cronin
Teksti: Juho Kojima
