Köln 75 kertoo tositarinan yhdestä kaikkien aikojen myydyimmistä jazzlevyistä, Keith Jarrettin “Köln Concert” -konsertista vuodelta 1975. Tapahtuma oli vähällä peruuntua – kunnes määrätietoinen saksalainen teini, 18-vuotias Vera Brandes, tekee kaikkensa järjestääkseen olosuhteet mestariteoksen synnylle.
Vera, joka käy yhä koulua aloittaessaan konserttien tuotannon ja promoamisen Kölnissä, panee peliin aivan kaiken saadakseen tämän konsertin toteutumaan. Kaikki tuntuu olevan häntä vastaan, mutta Vera uskoo musiikin voimaan – eikä hän ole koskaan nähnyt kenenkään soittavan samalla tavalla kuin Keith Jarrett.
Ido Flukin ohjaama elokuva on teos, josta on hieman vaikea pitää. Yhdeltä kantilta tarina on hyvin mielenkiintoinen, koska pidän jazz-musiikista. Näyttelijät on valittu taidolla. Kaiken lisäksi elokuva kuvaa hyvin aikakautensa asenteita. Nuorten naisten on tehtävä se, mitä vanhemmat vaativat, muuten tulee pulmia, mutta Vera viittaa kintaalla tuolle asenteelle.
Elokuva ei ole mikään suuren yleisön kassamagneetti, ja sen vuoksi se toimiikin hyvin. Heti perään on kuitenkin todettava, että Köln 75 vaatii katsojaltaan melkoisen paljon, joten aiheen pitää oikeasti kiinnostaa.
Filmin pahin ongelma on ajoittainen tylsyys, joka onkin näiden elämänkertojen yleinen ongelma, jos olet kiinnostunut Veran tarinasta, niin jaksat varmasti puskea tylsyyden läpi, mutta muuten voi tulla hankalaa.
Nuoren Veran roolin tekevä Mala Emde kannattelee melkein koko tekelettä. Tuo ei ole huono homma, sillä Emden räiskyvä energia on tarttuvaa laatua.
On hyvä, että teattereihin tuodaan kunnolla näytelty elokuva, sillä viime aikoina teattereiden tarjonta on ollut OHUTTA.
Tähdet: ***
Ikäraja: 12
Pituus: 117 min.
Ohjaus: Ido Fluk
Käsikirjoitus: Ido Fluk
Teksti: Juho Kojima