Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Ensi-illassa tällä viikolla: Primate

Voisiko joku selittää minulle, miksi väkivaltaiseksi muuttuvan apinan tekemistä murhista piti tehdä huono tai oikeammin surkea kauhuelokuva.

Kun reseptiin laitetaan vielä joukko nuoria tyttöjä, niin todella dorka muhennus on valmis.

Ohjaaja Johannes Roberts ja toinen käsikirjoittaja Ernest Riera ovat suurimmat syylliset tähän sotkuun. Jos kaksikon idea hyvästä ja hyytävästä kauhuelokuvasta on se, että alun perin ihana eläin sekoaa ja ryhtyy repimään ihmisiltä naamat irti, niin okei, sairasta, mutta okei.

Tuleeko siitä hyvää kauhua, ei. Siitä tulee täysin tarpeetonta ja turhaa väkivaltapornoa, jossa ei ole järjen hippuakaan, ei sitten yhtäkään.

Vanhempani kasvattivat minut ihmiseksi, joka kunnioittaa ja rakastaa eläimiä. Minun on vaikea hyväksyä sitä, että viaton eläin, apina, laitetaan käyttäytymään tavalla, josta voidaan repiä kauhua ja rahaa.

Primate-elokuvassa oli muistaakseni näyttelijöitä, mutta en muista heistä yhtäkään, koska heillä ei oikeasti ollut yhtään merkitystä. Olen pahoillani, mutta heidän ainoa funktionsa taisi olla näyttää kauniilta, kirkua ja pomppia pienissä bikineissä.

Kuules ohjaaja muutakin sisältöä kuin tuo pitäisi pystyä tekemään.

Eläinrakkaana ihmisenä tätä elokuvaa oli vaikea katsoa.

Trailer: Paramount Suomi

Tähdet: *

Ensi-ilta: 09.01.2026

Ikäraja: 16

Pituus: 89 min.

Ohjaus: Johannes Roberts

Käsikirjoitus:Ernest Riera, Johannes Roberts

Teksti: Juho Kojima