Eletään vuotta 1993, ja toisistaan vieraantuneet tappelijat Ryu (Andrew Koji) ja Ken Masters (Noah Centineo) vedetään takaisin tappelukuvioihin, kun salaperäinen Chun-Li (Callina Liang) värvää heidät seuraavaan World Warrior -turnaukseen – armottomaan nyrkkien, kohtalon ja raivon yhteentörmäykseen.
Turnauksen kulisseissa kytee vaarallinen salaliitto, joka pakottaa Ryun ja Kenin kohtaamaan sekä toisensa että menneisyytensä demonit. Muuten peli on ohi.
Kitao Sakurain ohjaama Street Fighter marssittaa valkokankaalle klassikkotaistelupelin Hadoukenit, kiertopotkut ja suosikkihahmot.
Siitä on hyvin pitkä aika, kun olen pelannut kyseisiä pelejä, joten en lähde edes väittämään, että olisin pysynyt tarinassa mukana. Tällä kertaa se ei ollut tarpeen, sillä elokuva on pelkkää ihanan täydellistä höttöä.
Elokuvan tunnelma oli rakennettu hyvin. 90-luvun jytä soi taustalla samalla, kun juuri sopivan dorkat hahmot mätkivät toisiaan lavasteissa, jotka olivat pullollaan hattaran makuista Camp-tyyliä.

A LEGENDARY PICTURES Production “STREET FIGHTER”
Elokuvaan oli tuotu mukaan myös animea, jota käytettiin taidokkaan herkästi. Tuo valinta loi tiettyjen hahmojen välille erittäin hyvän dynamiikan, jota ohjaaja manipuloi taitavasti.
Leffassa tapeltiin, vihattiin, himoittiin ja tapeltiin vielä vähän lisää. Juoni on sekava, mutta kuten edellä mainitsin, tuo ei haittaa tippaakaan, sillä nyt puhutaan aivot narikkaan -tyylistä.
Parasta koko hommassa onkin se, että tekijät ovat selvästi tienneet tekevänsä makeaa vaahtokarkkia, mutta se ei ole vauhtia haitannut ja hyvä niin. Elokuva esimerkiksi tihkuu hieman piilotettua erotiikkaa, jos se ei ole mieleesi, niin tämä filmi kannattaa jättää väliin.
Tämän elokuvan näytökseen kannattaa ottaa mukaan iso pönttö poppareita ja kanisteri limpparia, sillä tämä kokemus ei ole täydellinen ilman tuota comboa.
Tähdet: *****
Popparipisteet: 10/10
Ensi-ilta: 16.10.2026
Ikäraja: 12
Pituus: 119-minuuttia
Levittäjä: Finnkino Oy
Ohjaus: Kitao Sakurai
Käsikirjoitus: T.J. Fixman ja Kitao Sakurai
Teksti: Juho Kojima
