Kategoriat
Elokuvat Suoratoistopalvelut TV Yle Yle Areena

Tänään Yle Teemalla: The Grand Budapest Hotel

Tänään Yle Teemalla nähdään ohjaaja Wes Andersonin mestariteos vuodelta 2014.

The Grand Budapest Hotel on tyylitelty draamakomedia, joka sijoittuu kuvitteelliseen eurooppalaiseen maahan maailmansotien välisenä aikana.

Tarina kerrotaan useiden takaumien kautta, ja se keskittyy Gustaveen tarkkaan ja hurmaavaan hotellin vastaanottovirkailijaan, sekä Zero Moustafaan, Gustaven uskolliseen aulapoikaansa.

Kun yksi Gustaven rikkaista rakastajista, Madame D., kuolee mystisesti, hän jättää testamentissaan ihailijalleen arvokkaan maalauksen. Tästä seuraa tiettyjä kommervenkkeja.

Gustave joutuu pian murhasta syytetyksi ja vangitaan, mutta Zeron avulla hän pakenee vankilasta. Yhdessä he lähtevät vauhdikkaaseen seikkailuun todistaakseen Gustaven syyttömyyden ja saadakseen maalauksen takaisin. Matkan varrella Zero rakastuu hurmaavaan Agathaan.

Huumorin ja omalaatuisen visuaalisen tyylin takana elokuva käsittelee ystävyyttä, uskollisuutta ja menneen aikakauden eleganssin hiipumista, kun poliittinen synkkyys alkaa levitä Eurooppaan.

Kuva: Yle/ © Martin Scali.

Elokuva on näyttelijöiden ja hienosti toteutetun lavastuksen juhlaa. Mikä hienointa tässä elokuvassa ohjaaja Anderson saa pidettyä tarinankin kasassa ja mielenkiintoisena.

Lavastus on tälläkin kertaa melkoisen värikästä ja pahvimaista, mutta sen hyväksyy, koska se tukee kerrontaa juuri oikealla tavalla.

The Grand Budapest Hotel on täynnä hienoja näyttelijöitä. Wes Andersonin supervoima taitaa piillä taidossa roolittaa leffat oikein. Ohjaajan kanssa työskentelyn täytyy olla erityisen palkitsevaa, koska samat näyttelijät pyörivät hänen teoksissaan.

Yksi tällainen konkari on tämänkin kertomuksen pääosassa nähtävä Ralph Fiennes, joka näyttelee Gustavea. Fiennes on yhtä aikaa jäykkä ja eloisa. Yleensä sanoisin, että tuo on varmasti hyvinkin vaikea yhdistelmä näyttelijälle, mutta Fiennes tuntuu nauttivan haasteesta. Jotenkin Fiennesin tyylistä tulevat mieleen Aki Kaurismäen vähäeleisyyttä korostavat elokuvat.

Ralph Fiennes on saanut kumppanikseen nuoren Zeron, jota esittää Tony Revolori. Nuori näyttelijä ei jää kokeneen kollegan varjoon, vaan haastaa työpariaan oikein kunnolla. Fiennes ottaa haasteen vastaan ja näyttelijöiden välille näyttää muodostuvan tiivis yhteys, jollaista näkee harvoin.

Wes Andersonin elokuvat ovat usein liian taiteellisia, mutta nyt kasassa on suorastaan täydellisyyttä hipova kokonaisuus. Grand Budapest Hotel ei varmasti ole kaikkien makuun, mutta itse pidän sitä osuvana vastalääkkeenä Hollywoodin normaalille perushötölle. Elokuva on myös palkittu neljällä Oscarilla.

Hotellin ovet avautuvat Yle Teemalla kello 21.00, mutta jos et malta odottaa, niin voit kipittää hotelliin jo nyt, sillä elokuva löytyy myös Yle Areenasta.

Trailer: Searchlight Pictures

Tähdet: *****

Teksti: Juho Kojima