Song Sung Blue on tositarinaan perustuva elokuva, joka kertoo kahdesta epäonnisesta muusikosta (Hugh Jackman ja Kate Hudson), jotka perustavat Neil Diamond -tribuuttibändin – ja osoittavat, ettei koskaan ole liian myöhäistä löytää rakkautta ja seurata unelmiaan.
Kuulkaas rakkaat lukijat. Olen niin väsynyt näihin muusikoiden elämänkertoihin. Ihan kuin ne olisi kaikki tehty samaan muottiin, jossa yhdistyvät musiikillinen taito, mutta myös surkeat ihmiskohtalot, joita olisi ilmeisesti tarkoitus itkeä ja surkutella. Ongelma vain on, ettei enää jaksa kiinnostaa, kun Hollywood tuottaa näitä leffoja kuin liukuhihnalta. Lisäksi elokuva on rasittavan pitkä.
Kokonaisuutta ei nyt tällä kertaa auttanut sekään, että pääosiin oli hankittu Hugh Jackman ja Kate Hudson. Kumpikaan ei ollut hyvä roolissaan, mutta suurimman huolen aiheutti nyt kyllä Jackman.
Oli jotenkin surkeaa katsoa, kun aikaisemmin todella valovoimainen näyttelijä yritti todistaa hampaat irvessä, että homma oli hallussa. Jackman oli selvästi innoissaam roolistaan, mutta joskus ei vain onnistu. Tiedän, että Jackman on aiemmin esiintynyt musikaaleissa, mutta mielestäni hän ei ole koskaan oikein sopinut laulaviin ja soittaviin rooleihin.
Hudsonin ja Jackmanin välille yritettiin kojo ajan luoda kemiaa, mutta tuo puuha meni jo väkisin puurtamisen puolelle, ja se vaikutti koko elokuvaan erittäin negatiivisesti. Joskus olisi vain parempi luovuttaa.
Tähdet: *
Ensi-ilta: 26.12.2025
Ikäraja: 12
Pituus: 132 min.
Ohjaus: Craig Brewer
Käsikirjoitus: Craig Brewer, Greg Kohs
Teksti: Juho Kojima