Työmetodeissaan tinkimätön psykoanalyytikko Lilian Steiner (Jodie Foster) pitää vastaanottoa Pariisissa. Kun yksi hänen potilaistaan menehtyy väitetysti oman käden kautta, Lilian alkaa epäillä, oliko kyseessä sittenkin murha. Apua amatöörietsivän työhön Lilian saa ex-mieheltään Gabrielilta (Daniel Auteuil).
Moninkertaisesti palkittu amerikkalaisnäyttelijä Jodie Foster tekee vakuuttavan ranskankielisen roolin naisena, joka joutuu kyseenalaistamaan kaiken ympärillään. Löytyykö menneisyydestä selitys sekä kuolleen potilaan tapaukseen että Lilianin henkilökohtaisiin haasteisiin? Rebecca Zlotowskin elokuva yhdistelee saumattomasti draamaa ja mustaa komediaa paljastaessaan ne harmaan sävyt, joita meistä jokaisen yksityiseen elämään mahtuu.
Tämän elokuvan kohdalla täytyy koko ajan muistaa, että kyseessä on ranskalainen filmi, sillä tuo aiheuttaa pari asiaa, jotka voivat närästää joitakin katsojia.
Kyseessä on jännityselokuva, mutta varsinkin alussa tarina vaikuttaa ihan tavalliselta draamalta. Jostain syystä ranskalaisilla on täysin oma tyylinsä rakentaa thrilleri, mutta kyseinen tapa vaatii katsojalta kärsivällisyyttä.
Elokuvan toinen pulma on myös hyvin ranskalainen ja sekin liittyy tuohon kärsivällisyyteen. Tarina on välillä tylsä, koska ohjaaja unohtuu johonkin kohtaukseen, jota jatketaan ja jauhetaan loputtomiin. Itse olisin jo parissa kohtaa halunnut jatkaa kertomuksen seuraavaan vaiheeseen, mutta kohtaus vain jatkui ja jatkui.
Foster todistaa olevansa loistava näyttelijä, joka vieläpä kaiken lisäksi pystyy näyttelemään ranskan kiellellä. Tuotapa en muuten tiennyt. Samalla hän pystyi rakentamaan uniikin yhteyden jokaisen vastanäyttelijänsä kanssa, ja se muuten vaatii taitoa. Varsinkin, kun sen tekee vieraalla kielellä.
Elokuvassa oli hyvin paljon Agatha Christien ja neiti Marplen tunnelmaa. Tuossa oli myös se yksityiskohta, jonka takia leffan juoni törmäsi valtavaan kivimuuriin, josta se ei päässyt läpi.
En pystynyt ostamaan ideaa siitä, että psykiatri jäisi kiinni yhden potilaan kuolemaan niin pahoin, että kaikki muu pysähtyy, ja Steiner muuttuu neiti Marpleksi. Jos tuon juonikuvion olisi haluttu toimivan, niin paikalle olisi pitänyt kutsua eräs belgialainen, Hercule Poirot. Silloin kaikki olisi ollut oikein.
En tiedä oliko Steinerin salapoliisitouhujen tarkoitus olla hauskoja. Minusta ne vain sotkivat kokonaisuutta.
Yksityinen elämä tuoksahti filmiltä, jolla yritetään kalastella Oscareita, eikä siinä mitään, mutta kun se paistaa läpi melkoisen pahasti.
Tähdet: **
Ensi-ilta: 05.12.2025
Ikäraja: 12
Pituus: 103 min.
Ohjaus: Rebecca Zlotowski
Käsikirjoitus: Anne Berest, Rebecca Zlotowski, Gaëlle Macé
Teksti: Juho Kojima