Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Ensi-illassa tällä viikolla: Viimeinen viikinki

Elokuvalla oli potentiaalia, mutta…

Tulevaisuus näyttää valoisalta. Anker vapautuu 15 vuoden vankilatuomion jälkeen ja suunnittelee matkaa paratiisiin viettääkseen loputonta lomaa. Ennen sitä hänen on kuitenkin saatava käsiinsä ryöstösaalis, jonka vuoksi hän joutui vankilaan – rahat, jotka hänen kaksoisveljensä Manfred on piilottanut. Valitettavasti Manfred on vetäytynyt traumaattisten kokemusten vuoksi uuteen alter egoonsa, Beatlesien keulahahmoon John Lennoniin. Ja tämä ”John” ei tiedä mitään kadonneista rahoista.

Ankerin vanha rikoskumppani Nice Flemming sen sijaan muistaa rahat hyvin ja vaatii nyt omaa osuuttaan. Veljekset palaavat kotiseudulleen etsimään rahoja, mutta löytävät kätköistä paljon enemmän kuin osasivat odottaa…

Ohjaaja-käsikirjoittaja Anders Thomas Jensenin elokuva on aika sekava pakkaus. Yhdeltä kantilta se on kertomus kahden veljeksen matkasta katkenneen yhteyden löytämiseksi. Toisena teemana on entisten rikoskumppanin taistelu vanhoista rahoista. Tämän lisäksi Manfred soittelee muutaman tyypin kanssa epävireistä kitaraa.

Luulen, että ohjaajalla itsellään oli hyvinkin selvä suuntakartta päässään siitä, mihin ollaan menossa, mutta tuo ei kuitenkaan ihan välittynyt katsojalle saakka, vaan palapeli hajoili liian monta kertaa. Sitten, kun homma saatiin parsittua kasaan, niin alkoikin jo olla todella kiire.

Den Sidste Viking Directed by Anders Thomas Jensen Produced by Sisse Graum and Sidsel Hybschmann Photo Credit Rolf Konow is a must

Oikeastaan olisin toivonut, että tiettyjen elokuvan tapahtumien syy olisi avattu katsojalle nopeammin. Se olisi ihan oikeasti helpottanut katsojien oloa, ainakin itse koen hyvin voimakkaasti näin.

Osa elokuvan kohtauksista oli yllättävän väkivaltaisia. Siinä oli tietty punainen lanka, jonka ymmärrän, mutta se, että esimerkiksi naisen hakkaamisesta yritetään hakea väkisin väännettyä huumoria, tuntui minusta oudolta.

Mutta väkivaltaa reilusti käyttelevä Kiltti-Flemming (Nicolas Bro) on ehdottomasti tarinan paras hahmo, koska hänen toimintansa motiivi oli kristallin kirkas, ja Bro on ymmärtänyt tehtävänsä täydellisesti.

Heti perään on kehuttava Ankerin roolin tekevää Nikolaj Lie Kaasia. Hän rakentaa Ankerista yrmeän ja synkän hahmon, jolta kuitenkin löytyy valtavasti lämpöä ja välittämistä. Mahtavaa työtä!

Tällä kertaa petyin Mads Mikkelsenin suoritukseen. Manfredin piti ilmeisesti olla elokuvan päähenkilö, mutta todellisuudessa tämä jäi täysin Ankerin varjoon. Manfredin ongelmia korostettiin aivan liikaa. Mikkelsen hyppi koko ajan ikkunoista. Tuo alkoi eräässä vaiheessa maistua puulta.

Elokuva olisi voinut olla niin paljon parempi.

Trailer: Nordisk Film Finland

Tähdet: **

Ensi-ilta: 12.09.2025

Ikäraja: 16

Pituus: 116 min.

Ohjaus ja käsikirjoitus Anders Thomas Jensen

Teksti: Juho Kojima