Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Nyt teattereissa: Predator: Badlands

Predator-elokuvasarjan uusimman osan Predator: Badlands on ohjannut Dan Trachtenberg (Prey). Predator: Badlands saapuu vain elokuvateattereihin marraskuussa.

Elle Fanningin ja Dimitrius Schuster-Koloamatangin tähdittämä Predator: Badlands sijoittuu tulevaisuuteen kaukaiselle planeetalle, jossa nuori klaaninsa hylkäämä Predator löytää yllättävän liittolaisen Thiasta (Fanning) ja lähtee vaaralliselle matkalle etsimään lopullista vastustajaansa. Elokuvan on ohjannut Dan Trachtenberg ja tuottaneet John Davis, Dan Trachtenberg, Marc Toberoff, Ben Rosenblatt ja Brent O´Connor.

Noin elokuvan esittelee Disney.

Aloitetaan nyt siitä, että elokuva oli todella tylsä. Se koostui oikeastaan pelkistä mäiskimiskohtauksista, joiden väliin oli jätetty pieni tila juonen kehitystä varten. Se ei kuitenkaan tätä tekelettä pelasta.

Alkuperäisestä Predatorista ei ole enää mitään jäljellä, koska olion ulkomuotoa ja olemusta oli muutettu aivan liikaa. Vaikka alkuperäinen Schwarzeneggerin tähdittämä elokuva onkin lähinnä muskeleiden täyttämä toimintapläjäys, niin hommassa on selvä idea, Predator metsästää, ja ihmiset pinkovat pakoon.

Nyt Predator olikin kaiken pelastava supersankari, ei hyvä idea.

Elokuva tuntui vain etenevän nyrkkitappelusta toiseen, ja siinä olikin koko homma, jos tuo riittää jollekin, niin hieno, homma, mutta itse kohtasin nukkumatin muutaman kerran.

Elokuvan erikoistehosteet olivat lähinnä surkeita, eikö Mikiltä muka löydy parempaa.

Minua ärsyttää, kun studiot kaivavat pölyisiä arkistojaan, koska ne eivät keksi muuta. Tämä elokuva oli todella hyvä esimerkki tuosta toimintamallista. Disney voisi vaikka hävetä.

Tähdet: *

Teksti: Juho Kojima