Kaksi nuorta miestä kaipaa eroon asuinpaikkansa Pine Ridge -reservaatin köyhyydestä ja rajoituksista. Toimeliaisuudella ja kekseliäisyydellä he etsivät ulospääsyä, mutta tie on mutkainen eikä aina täysin lainmukainen.
War Pony on elokuva, jolla on suuri sydän. Se kertoo osasta Amerikkaa, jota kuvataan harvoin sisältäpäin. Rooleissa nähdään reservaatissa varttuneita amatöörinäyttelijöitä. Näyttelijänä paremmin tunnetun Riley Keoughin puoliksi ohjaama elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlilla parhaan esikoiselokuvan Caméra d’Or -palkinnon.
Mietin pitkään, että kirjoitanko arviota tästä elokuvasta, koska olen nähnyt todella läheltä, mihin esimerkiksi huumeiden käyttö voi pahimmillaan johtaa. Niinpä minun oli vaikea katsoa elokuvaa objektiivisesti. Yritän silti kirjoittaa muutaman virkkeen.
War Pony onnistuu ainakin yhdessä tärkeässä tehtävässä. Se nostaa esille raadollisen selkeällä tavalla Yhdysvalloissa nykyisinkin hyssytellyn ongelman. nimittäin reservaattien äärimäisen köyhyyden ja epätoivon.
Elokuva tuntuukin enemmän dokumentilta kuin draamalta. Tähän vaikuttaa todella paljon se, että näyttelijät ovat aitoja reservaatin asukkaita, ja War Ponyn tarina perustuukin heidän omiin kertomuksiinsa.
Tuntuukin siltä, että ohjaajat Gina Gammell ja Riley Keough ovat vain käynnistäneet kamerat, ja antaneet kuvan kertoa musertavaa tarinaansa.
Reservaatissa rehottavat rikollisuus ja huumeet, joita tuntuu olevan joka puolella. Lapsetkin oppivat diilaamaan jo nuorena, eikä siitä seuraa tietenkään mitään hyvää.
Elokuva ei myöskään tarjoa mitään maagisia konsteja tilanteen korjaamiseksi, vaan jättää katsojan ihmettelemään, eikö mitään parannusta ole näkyvissä. Kylmä vastaus taitaa olla, ettei mikään muutu ennen kuin valtaväestö kiinnostuu tilanteesta oikeasti.
Elokuva saa ensi-iltansa 18.8.
Teksti: Juho Kojima