Walt Disney Animation Studiosin juhliessa 100-vuotista taivaltaan studion uudessa elokuvassa Toive (Wish) kysytään: “Miten toivomustähti, jolle niin moni Disney-hahmo on esittänyt toiveensa, oikein sai alkunsa?” Rosasin taianomaiseen valtakuntaan sijoittuvan tarinan pääosassa tutustutaan nokkelaan tyttöön nimeltä Asha (äänenä Ariana DeBose), joka välittää syvästi omasta yhteisöstään. Kun Asha hädän hetkellä kääntyy tähtitaivaan puoleen ja esittää toiveen, hänelle vastaa kosminen voima—pieni rajatonta energiaa pursuava pallo nimeltä Tähti. Yhdessä he kohtaavat mahtavan vihollisen pelastaakseen Ashan yhteisön ja todistavat, että kun urhean ihmisen tahto yhdistyy tähtien taikaan, ihmeitä voi tapahtua.
Noin Disney esittelee uusimman elokuvansa. Sanon heti tähän alkuun, että olen suuri Disneyn fani. Sen takia tämän kysyminen suorastaan sattuu, mutta mitä ihmettä yhtiölle on tapahtunut. Yhdestäkään yhtiön uusista elokuvista ei voi sanoa, että tästä tulee klassikko. Asiasta tekee vielä surullisemman se, että Disney juhlistaa todella pitkää historiaansa, kun satanen tuli täyteen.
Elokuva Toive on mielestäni täydellinen esimerkki siitä, kun Disney luulee, että heidän ei tarvitse panostaa elokuviinsa, vaan pelkkä rutiini riittää. Voi Disney parka, eihän se noin mene, vaan kyllä viihteen saralla täytyy aina panostaa kehitykseen. Toiveen kohdalla on jääty kiinni nostalgiaan. Elokuvassa piipahtaa klassikkohahmoja, jee.
Jos Toiveen oli tarkoitus olla jonkinlainen juhlajulkaisu, niin tuosta kultaisesta tavoitteesta jäätiin todella kauas. Miksi Disneyn menneisyydestä löytyy niin monta aitoa klassikkoa? Syy löytyy rohkeudesta haastaa tekijöitä ja varsinkin katsojia.
Oliko Toive rohkea yritys haastaa tekijöitään tai katsojiaan esimerkiksi ajattelemaan, noh ei todellakaan. Olivatko elokuvan hahmot mielenkiintoisia, eivät todellakaan. Mietin tuossa, miten voisin kuvailla esimerkiksi tarinan pahista kuningas Magnificoa. Hän on kaveri, jolla valta on noussut päähän, ja siinäpä se.
Oikeastaan tuon tärkeilevän kunkun hahmo käy hyvästä esimerkistä, kun yritetään selittää tämän elokuvan ongelmia. Magnifico on hajuton, mauton ja turvallinen hahmo, joka unohtuu nopeasti elokuvan päättymisen jälkeen. Kyseessä on hahmo, jolla olisi ollut melkoiset mahdollisuudet, mutta nyt annettuja mahdollisuuksia ei uskallettu käyttää, vaan poluksi valikoitui vaihtoehto, joka ei varmasti aiheuta hälinää tai väittelyä yleisön keskuudessa.
Noista valinnoista kertyy vääjäämätön hinta. Nyt tuo hinta on ollut se, ettei monikaan ole edes huomannut tulevaa elokuvaa. Ainakin Suomessa toteutettu markkinointi on mielestäni ollut luvattoman heikkoa ja suorastaan tylsää. Ei se myöskään ole mikään yllätys, kun otetaan huomioon markkinoitavan elokuvan surkea taso.
Kun otetaan huomioon, että elokuvan on käsikirjoittanut ja tuottanut Jennifer Lee, joka tunnetaan Frozen -elokuvien ohjaajana, niin täytyy kysyä, missä vika. Näkökulma synkkenee entisestään, kun otetaan huomioon, että Lee toimii myös Walt Disney Animation Studiosin luovana johtajana. Ovatko kyseisen studion luovat standardit tippuneet näin alas? Jos näin on, niin sitten Disneyn toimitusjohtaja Bob Igerin pitää käydä vakava kehityskeskustelu Leen kanssa, koska Disneyn maine ei enää montaa iskua kestä.
Tähdet: *
Ensi-ilta: 15.12.2023
Ikäraja: 7
Pituus: 95 min.
Ohjaus: Chris Buck & Fawn Veerasunthorn
Käsikirjoitus: Jennifer Lee ja Allison Moore
Teksti: Juho Kojima