Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on tumman huumorin sävyttämä dokumentaarinen lauluelokuva suomalaisen vanhusten hoivan tilasta, hoivatyön tekijöistä ja kokijoista hoivan markkinoilla. Dokumentaaristen episodien ja laulujen kautta elokuva kertoo kriisiytyneen vanhushoivan arjesta.
Elokuvan keskeinen tarinahahmo on lähihoitaja Tiina. Hän oli ensimmäisiä hoitajia, joka toi esiin ongelmia ympärivuorokautisessa hoivassa, joutuen yksityisen yrityksen ja kaupunkinsa mustalle listalle. Kaavin kunnan eläkeläiset joutuvat seuraamaan sivusta kunnassaan tapahtuvaa hoivayksikön ulkoistusta. He ovat aktiivisia ja tuntevat asiansa, mutta demokraattinen päätöksenteko on karannut kuntalaisten ulottumattomiin. Kestävyysvajeen yhtälöä ratkotaan myös digiloikkaa tekemällä: robotti kohtaa vanhuksia hoivakodissa, hoitajat työskentelevät etähoivakeskuksessa.
Dokumentti avaa hyvin tapaa, jolla yhteiskuntamme suhtautuu julkisella puolella hoidossa oleviin vanhuksiin. Yksityiset toimijat valtaavat itselleen tilaa euron kuvat silmissä. Samaan aikaan, kun perustyötä tekevät hoitajat yrittävät selvitä edes perustehtävistään. Samalla johtajat ja konsultit ovat kuin karkkikauppaan eksyneitä lapsia. Tällä kertaa karkit on korvattu hoivaroboteila ja muilla digitaalisilla vimpaimilla, jotka korvaavat yksiköiden elävää henkilökuntaa.
Elokuva tuo mainiolla tavalla esiin hoitotyöhön liittyvät eri tasot. Alimmalla tasolla ovat jo edellä mainitut hoitajat, jotka yrittävät selvitä jatkuvasti pienentyvien resurssien paineessa. Kuntien päättäjät puolestaan yrittävät tasapainottaa taloutta ja ovat todella innokkaita hyppäämään yksityisen sektorin kelkkaan, koska näin kunnalle pitäisi syntyä säästöjä.
Dokumentti kuvaa kiehtovalla tavalla prosessia, jossa yksityinen palveluntarjoaja hiipii paikkakunnalle ja alkaa valloittaa markkinoita. Dokumentin esimerkissä uusi rakenteilla oleva palvelutalo on kuin kiiltopaperiin kääritty lahja, jota yksityinen yritys yrittää markkinoida niin, että se olisi mahdollisimman houkutteleva, mutta yrityksen kannalta tärkein asia on kuitenkin rahan tekeminen.
Näiden toimijoiden lisäksi yhtälöön kuuluvat vielä tahot, jotka yrittävät digitalisoida tätäkin toimialaa. Dokumentissa nähdään, miten uutta hoitorobottia yritetään tuputtaa osaksi palvelutalon arkea. asiaa ajavat johtajat ja konsultit ovat todella innoissaan uudesta tulokkaasta, mutta itkuisen innostuksen ja riemastuksen keskellä ne tärkeimmät, eli loppukäyttäjät meinaavat unohtua kokonaan.
Johtajien ja konsulttien toiminnassa oli jotain todella lapsellista, joka kertoi paljon tavasta, jolla Suomessa suhtaudutaan vanhuksiin.
Samalla dokumentti osoitti sen, että pelottavan usein vanhuksiin suhtaudutaan joko pelkkänä ikävänä kulueränä tai rahasampona, eikä itse vanhuksella, eli palvelun käyttäjällä ole paljonkaan arvoa.
Tämän dokumentin pitäisi kuulua jokaisen kuntapäättäjän ja aluevaltuutetun perusoppimäärään.
Teksti: Juho Kojima